Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Kapinallisten aikakaudella.Tämä artikkeli kertoo todellisesta asiasta tai henkilöstä.

Ewoks: Taistelu Endorista

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 28. huhtikuuta 2017
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ewoks: Taistelu Endorista[1] (Ewoks: The Battle for Endor) on vuonna 1985 ilmestynyt tv-elokuva, jonka ohjasivat veljekset Jim ja Ken Wheat. Sen käsikirjoittivat George Lucas ja Jim Wheat. Elokuva on itsenäinen jatko-osa aiempana vuonna ilmestyneelle Ewokien taistelulle ja on viimeisin Jedin paluussa ensiesiintymisensä tehneeseen ewoki -kansaan perustuva elokuva. Warwick Davis toisti kolmatta kertaa roolinsa ewoki Wicket W. Warrickina.

Juoni[muokkaa]

On kulunut vuosi Ewokien taistelun tapahtumista ja Towanien perhe valmistelee vihdoin lähtöä rauhalliselta Endorin planeetalta. Kaikki keskeytyy, kun kuningas Terakin ja noita Charalin johtama marauderien armeija yllättäen hyökkää ewokien kylään. Ihmistyttö Cindellin vanhemmat ja veli kuolevat hyökkäyksessä, mutta hän itse pääsee pakenemaan ewoki Warrickin kanssa metsään, josta he löytävät Teek -nimisen otuksen. Teek opastaa heidät vanhan Noa -nimisen miehen luokse, joka kuten Cindellkin on pudonnut Endoriin tahattomasti. Yhdessä he päättävät pelastaa vangeiksi jääneet ewokit ja ajaa marauderien armeijan pois.

Kulissien takana[muokkaa]

Tuotanto[muokkaa]

George Lucas halusi tehdä jatko-osan Ewokien taistelu -elokuvalle, joka oli ilmestynyt vain vuotta aiemmin. Hän oli kirjoittajakokousta edeltävänä viikonloppuna nähnyt tyttärensä kanssa Heidi -elokuvan ja oli sen inspiroimana päättänyt keskittyä tarinassa Towanien perheen tyttäreen. Tämän takia kokouksissa päätettiin, että tyttö jäisi orvoksi ja ewokien kasvattamaksi heti elokuvan alussa.[2] Ohjaajiksi valittiin veljekset Ken ja Jim Wheat, jotka halusivat tehdä tarinasta seikkailuelokuvan, joita he olivat nähneet lapsina.[2]

Vastaanotto[muokkaa]

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 24. marraskuuta 1985 televisiossa ja päätyi teatterilevitykseen vain Länsi-Saksassa.[3] Kuten edellisenkin Ewokit -elokuvan kanssa, eivät Tähtien sota -fanit ole päässeet yksimielisyyteen siitä, tulisiko elokuvan olla osa sarjan virallista kaanonia.[4]

Viitteet[muokkaa]

  1. Ewoks: The Battle for Endor, Elonet.fi, Viitattu 25.2.2010
  2. 2,0 2,1 Battle for Endor Writer Interview, The Force.net, 11.2.2000, Viitattu 26.2.2010
  3. Release Dates for Ewoks: The Battle for Endor, Internet Movie Database, Viitattu 25.2.2010
  4. Trivia for Ewoks: The Battle for Endor, Internet Movie Database, Viitattu 25.2.2010