Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Vanhan Tasavallan aikakaudella.

Black Vulkars

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 28. maaliskuuta 2024
(Ohjattu sivulta Mustat Vulkarit)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Black Vulkars oli Tarisin alakaupungissa toiminut kiiturijengi, jota Brejik, Hidden Beksin entinen jäsen, johti jedien sisällissodan aikaan. Mandalorialaissotien aikaan sitä johti Benno.

Raivostuttuaan Beksin johtajalle, Gadon Thekille, Brejik otti Black Vulkarsin haltuunsa yhdessä useiden muiden Beksien kanssa. Vaikka Vulkarsilla oli jo julma maine, jengistä tuli yhä pahempi Brejikin johtamana ja he liittyivät laittomiin huumakauppoihin sekä orjuuttamiseen. He aloittivat myös sodan Beksejä vastaan hyökäten jopa siviilien kimppuun.

Kun Bastila Shan teki pakkolaskun planeetalle paetessaan sithejä, hän joutui jengin vangiksi ja hänestä tehtiin kiiturikilpailujen pääpalkinto. Bastilaa etsimään saapunut Revan kuitenkin liittyi Gadon Thekiin ja osallistui Beksien kuljettajana kilpailuun. Revanin voitettua kilpailun, Vulkarsin väittivät hänen huijanneen ja hyökkäsivät tämän kimppuun, mutta kuolivat Revanin ja Bastilan käsissä. Jäljelle jääneet jengiläiset luultavasti kuolivat Darth Malakin pommitettua kaupunkia.

Yli puolet jengin jäsenistä olivat lajiltaan niktoja, mutta heidän joukossaan oli myös twi'lekejä, ihmisiä, duroja, akvalisheja, rodialaisia, gamorreja, ithorialaisia ja drovialaisia.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]