R3-S6
R3-S6 oli Imperiumin nousun aikakaudella ollut astromekaanikkodroidi. Se annettiin Anakin Skywalkerille, kun hän oli kadottanut R2-D2:den Bothawuin taistelu (kloonisodat)ssa. Anakin ei pidä siitä että hänelle annetaan uusi droidi R2-D2:n tilalle. Obi-Wan muistuttaa häntä, että jedejä on kielletty kiintymästä mihinkään, mutta on itsekin huolissaan: R2-D2:sen muistia ei ollut pyyhitty, ja se sisälsi arvokasta sotilastietoa. R3 yrittää tehdä "työnsä" uuden omistajansa droidina mahdollisimman hyvin, mutta tekee paljon enemmän virheitä, kuin onnistuneita asioita.R3-S6:sen lempinimi Goldie ei juontunut vain R3:sen kultaisista päällysteistä, vaan myös siitä, että se auttaa Anakinia Kultaisessa lentueessa.
[muokkaa] "Mokat"
R3-S6 esimerkiksi sytyttää Vulture´s Claw:ssa kattovalot päälle käyttäessään tietoverkkoa, kun Anakin ja Ahsoka yrittävät etsiä R2-D2:ta rojukasan keskeltä. Virhe ei ollut suuri, mutta seuraavaksi R3 aktivoikin "vahingossa" kaksi IG-86-salamurhaajadroidia. Kun R2-D2 on paennut separatisteja Skytop stationissa, se kohtaa "sijaisensa" kapealla ulkotasanteella. Tässä vaiheessa R3 on jo paljastunut separatistien Anakinille lähettämäksi petturiksi. Droidien välille sulkeutuu kiivas kaksintaistelu, minkä seurauksena R3 tuhoutuu.
[muokkaa] Esiintymiset
Star Wars: The Clone Wars – "Droidin tuho" (Ensimmäinen esiintyminen)
- Star Wars: The Clone Wars: Downfall of a Droid
Star Wars: The Clone Wars – "Droidien kaksintaistelu"
- Star Wars: The Clone Wars: Jedi in Training
- Star Wars: The Clone Wars: Forces of Darkness
[muokkaa] Lähteet
- Star Wars: The Clone Wars: Kuvitettu opas (Ensimmäinen maininta)
The Clone Wars jakso-opas: Droidin tuho StarWars.comilla
The Clone Wars jakso-opas: Droidien kaksintaistelu StarWars.comilla
- The Complete Star Wars Encyclopedia
- The Art of Star Wars: The Clone Wars (Ainoastaan kuva)
- Star Wars: The Clone Wars: The Official Episode Guide: Season 1
- Star Wars: The Clone Wars Comic UK 6.7