Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Vanhan Tasavallan aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi Imperiumin nousun aikakaudella.

Tyyli VI

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 16. huhtikuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Obiwanarchives.jpg

Ehkä arkistot ovat epätäydelliset.

Tämä artikkeli, käännös tai niiden osa on vasta keskeneräinen, ja sitä ei ole saatettu loppuun.

Koska artikkeli on kesken, kaikenlainen apu sen parantamiseksi on tervetullutta.

[+/–]

Tyyli VI, joka tunnettiin myös nimellä Niman oli yksi kuudesta klassisesta valosapelitaistelutyylistä. Sitä kutsuttiin myös diplomaattiseksi tyyliksi luonteensa vuoksi. Nieman pyrki suojaamaan käyttäjänsä tehokkaasti vastustajan valosapelilta, ja pitkittämään taistelua. Niemanille yleistä oli myös yritys saada vastustaja taintumaan tai menettämään aseensa erilaisilla potkuilla ja voimasykäyksillä. Varsinaisesti se ei pyrkinyt surmaamaan vihollista. Koska tyyli oli sekoitus muita tyylejä, ei sillä saaavutettu etulyöntiasemaa niihin nähden. Tyyliltä puuttuivat vahvuudet, mutta sillä ei ollut suuremmin myöskään heikkouksia valosapeleilla taistellessa. Sen ainoa ja suuri heikkous oli laseraseiden säteiden torjuminen, mikä ei tälle tyylille ollut helppoa ja ominaista.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]