Ylikansleri

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 25. toukokuuta 2012
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ylikansleri, tai yleisesti vain kansleri, oli Galaktisen Tasavallan valtion ja hallituksen keulakuva, kuten Senaatin presidentti tai Senaatin johtaja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kanslerin nimittäminen

Ylikansleri äänestettiin Galaktisen Senaatin kautta. Senaattorit ja senaatin edustajat äänestivät kanslerin neljän vuoden virkakaudelle. Tasavallan viimeisinä vuosina kausien määrä oli rajoitettu niin, että niitä sai olla enintään kaksi, jottei kukaan saisi johtaa liian kauaa.

[muokkaa] Tunnetut äänestykset

Ylikansleri Finis Valorum toimi kanslerina vuodesta 40 BBY vuoteen 32 BBY.

[muokkaa] Valtaoikeudet

Toimisto oli lähes voimaton kontrollistaan galaksiin viimeisinä vuosina, erityisesti Ruusanin uudelleenasetusten jälkeen, kansleri palveli suurimmalta osaa virallisoijana senaatissa. Hänellä oli auktoriteetti kutsua erityisen kokouksen senaattiin, ja vedota kanslerin etuoikeuteen pienten aspektien välttämisessä senaatissa. Hän oli myös häntä avustavan senaattorien neuvoston puheenjohtaja. Kansleri johti alunperin ainoastaan arvovallalla sekä hän oli Galaktisen senaatin puheenjohtaja ja hänen katsottiinkin olevan Tasavallan valtionpäämies, vaikkei teoriassa tätä koskaan olisi ollutkaan. Planeetoilla oli varsin pitkälti oma itsehallinto, mutta Tasavalta oli kehittynyt vuosituhansien aikana yhä tiiviimmäksi federaatioksi, jolloin ylintä valtaa käytti senaatti, ja viimeisinä vuosina poikkeusoloissa ylikansleri. Kloonisotien aikaan kansleri nimittäin sai haltuunsa ylikomentajan valtuudet, jotka antoivat sille asevoimain johtajuuden. Kansleri oli oletettavasti Tasavallan johtajan arvonimi ainankin vuosina 15 000 - 19 BBY. Kanslerin valtaoikeudet kasvoivat Palpatinen kaudella huomattavasti, jota tämä tarkoituksensa mukaisesti hyödynsi. Kansleri oli vuoteen noin 22 BBY asti vain Senaatin johtaja, joka ei yleensä ottanut kantaa päivän politikkaan.

[muokkaa] Luettelo tunnetuista ylikanslereista

Palpatine, ylikansleri vuodesta 32 BBY alkaen.

[muokkaa] Kulissien takana

Kanslerius ei välttämättä ole alkuperäinen nimi tasavallan johtajalle, se oli ennemmin senaatin presidentti edellisissä versioissa, mutta se voi olla yksi kanslerin nimityksistä. Jotkut kirjallisuudet käyttävät molempia titteleitä Suuren sithien sodan ajan kuvailussa. Voi olla, että toinen nimitys polveutuu toisesta, mutta yleisesti ne molemmat tarkoittavat samaa.

[muokkaa] Esiintymiset

Tämä luettelo on epätäydellinen. Voit auttaa Jedipediaa täydentämällä sitä.

[muokkaa] Katso myös

Edeltäjä:
Senaatin presidentti
Galaktinen päämies
n. 15000 BBY - 19 BBY
Seuraaja:
Galaktinen keisari
Henkilökohtaiset työkalut
ShoutWikin viestit